MM-kisojen kuudes päivä – Sveitsi ja Suomi tiukan paikan edessä

MM-kisojen kuudentena päivänä kohtaavat lähtökohtaisesti ennakkosuosikit ja altavastaajat. Päivän peleistä USA:lle voisi povata melkein varmaa voittoa, illan peleistä Suomi on vahvassa etulyöntiasemassa. Sveitsi ja Suomi ovat kovasti pisteiden tarpeessa, sillä B-lohkossa on pelattu kovasti ristiin, ja tappiot näistä “varmoista” peleistä voivat ajaa joukkueet selkä seinää vasten.

A-lohkon iltapelissä alisuorittanut Slovakia kohtaa Saksan, joka yllätti ensimmäisessä pelissään USA:n. Slovakia on myös lähestulkoon pakkovoiton edessä.

MM-kisat 10.5.2017

17:15 USA – Italy
Unibet-kertoimet: 1.02 – 22.00 – 38.00

USA sai heikon alun kisoilleen, kun Saksa yllätti joukkueen täysin avauspelissä. Sen jälkeen nuori, alle 23-vuotias (keski-iältään) joukkue on koonnut itsensä ja ottanut kaksi voittoa, nousten mukaan kamppailuun jopa lohkovoitosta. Päivän pelissä vastaan tulee Italia, jonka suunta on näissä kisoissa ollut tutun oloinen – joukkue pelaa vain ja ainoastaan kunniasta. Mitään todellisia edellytyksiä sarjapaikan säilyttämiseen ei taida olla, niin ohut ja heikko kokoonpano on. USA on selkeä ennakkosuosikki ja vaikka nuori joukkue pelaa ailahdellen, Saksa-pelin kaltaista katastrofia ei ole luvassa.

Streams: TSN1 Link 2 Link 3 Unibet Youtube (Avoid geo-blocking by using hola better internet etc. to change your location!)
Acestream TSN1

17:15 Switzerland – Belarus
Unibet-kertoimet: 1.60 – 5.00 – 4.40

Sveitsi on jälleen näiden kisojen outolintu. Välillä joissain kisoissa Sveitsi osoittaa suurta yllätyspotentiaalia, välillä se tuntuu konttaavan täysin alamaissa. Näissä kisoissa Sveitsi on tähän mennessä ollut melko heikko. Se aloitti kisansa häviämällä Suomen tapaan Ranskalle, tosin varsinaisen peliajan jälkeen. Sen jälkeen joukkue kasasi itsensä ja kukisti Norjan 3-0. Viimeisimmässä ottelussa se päästi Slovenian iholle, ja voitti vasta rangaistuslaukausten jälkeen luvuin 5-4. Yleensä joukkueelle ominainen vahva puolustuspelaaminen on kokenut kolhuja näissä kisoissa. Sveitsi on otteillaan vaarantanut myös paikkansa pudotuspeleissä, sillä Valko-Venäjän jälkeen vastassa onkin jo hieman rankempi tie – joukkue kohtaa vielä Suomen, Tsekin ja Kanadan. Näistä peleistä se tarvii lisäpisteitä, vaikka Valko-Venäjä kaatuisikin.

Valko-Venäjä vastaavasti vaikuttaa olevan yllättävän heikko näissä kisoissa. Yleensä Dinamo Minskin jätkät ovat tsempanneet mm-kisoihin ja V-Venäjä on ollut potentiaalinen yllättäjä. Näissä kisoissa jatkohaaveet voitaneen jo haudata, mikäli joukkue ei Sveitsiä voita. Toki se on ottanut tappionsa tähän mennessä “kolmea suurta” vastaan, mutta otteet eivät ole olleet vakuuttavia. Voitolla tai edes pisteellä Sveitsiä vastaan V-Venäjä pitäisi elossa saumansa jatkoonpääsystä – vastassahan on toki vielä Slovenia, Ranska ja Norja.

Lähtökohtaisesti pitäisin Sveitsiä suosikkina tähän peliin, mutta ailahtelevien otteiden takia voidaan odottaa jopa tasapeliä ja siitä ratkaisua jatkoajalla tai rankkareissa.

Streams: Link 1 Link 2 Link 3 Unibet Youtube Match HD (Ace)

HUOM!
Nyt MM-kisatarjouksena 5e vedonlyöntirahaa Unibetille ilman talletusta! Klikkaa tästä ja pelaa Santerin Ässän piikkiin.

21:15 Suomi – Slovenia
Unibet-kertoimet:

Kaikki suomalaiset varmaan tietävät, miten kisat ovat tähän mennessä tuloksellisesti menneet. Tähän mennessä Leijonat eivät oikeastaan ole pystyneet pelaamaa hyvää peliä enempää kuin 10-20min. Toisaalta Leijonien trendi näyttäisi joukkueen yhtenäisyyden suhteen olevan nousujohteinen – joukkue vaikuttaa yhtenäiseltä ja esimerkiksi Tsekki-ottelun lopun tuomarivirheet näyttivät, että Leijonissa on vielä energiaa ja tulta ja tappuraa antaa näihin peleihin. Pelin loksahtaminen kohdalleen voi itse asiassa olla vain ajan kysymys.

Marjamäki on tehnyt pieniä muutoksia kokoonpanoon. Loput kisapassit on leimattu, ja Tomi Sallinen nousee Suomen kakkosketjun sentteriksi. Samalla se vapauttaa Antti Pihlströmin painamaan vauhdilla laidassa. Tätä varmasti tarvitaan energiatasojen nostamiseksi. Slovenia-pelissä vaihtuu myös maalivahti, sillä Harri Säteri tekee debyyttinsä näissä kisoissa. Samalla molemmat Aaltoset tippuvat kokoonpanosta. Tämä meidän mielestämme aiheesta, sillä JM Aaltonen ei ole ollut kovin varma esimerkiksi maalipaikoissa ja toisaalta Miro Aaltosen kaudenaikainen vire loistaa poissaolollaan.

Lähtökohtaisesti Leijonat on tässä(kin) pelissä suuri suosikki, mutta helppo peli ei ole luvassa. Slovenia on osoittanut taitojen puutteesta huolimatta pelaavansa suurella sydämellä, ja tämän sai kokea mm. Sveitsi, joka joutui luovuttamaan pisteen pikkumaalle. Toki Slovenia otti reippaasti käkättimeen Norjalta ja Kanadalta, mutta heitä ei saa silti aliarvioida.

Tämä peli tullee määrittämään Leijonien suunnan näissä kisoissa – nyt on mahdollisuus avata ketsuppipullo tai murskautua niiden kuuluisten apinoiden alle.

Streams: Link 1 Link 2 Link 3 Unibet Youtube MTV3
Ustream ja suomalaiset: ks. chat

21:15 Slovakia – Germany
Unibet-kertoimet: 3.65 – 4.40 – 1.82

Kertoimet kertovat jo olennaisen Slovakian kisoista tähän mennessä – uskokaa tai älkää, Saksa lähtee ennakkosuosikkina tähän peliin! Saksa aloitti kisat vahvasti yllättämällä USA:n 2-1. Sen jälkeen alla on toki kaksi tappiota. Slovakia vastaavasti aloitti konttaamisen jo avauspelissä, kun se tasoitti ottelun Italiaa vastaan vasta kolmannen erän loppuhetkillä. Siitä pelistä tuli jatkoilla voitto, mutta sen jälkeen joukkue on ottanut käkättimee sekä Latvialta että Tanskalta, joiden piti lähtökohtaisesti olla “varmojen pisteiden” joukkueita. Slovakia on jatkon kannalta nyt tukalassa asemassa – sillä on Saksan jälkeen enää pelit Venäjää, USA:a ja Ruotsia vastaan. Jos nyt ei tule kolmea pistettä, se on käytännössä Game over. Saksalla vastaavasti on lähtökohtaisesti helpompi jatko-ohjelma, joten tästä pelistä voitto ei ole aivan must have. Toki, Saksa on pelannut kohtuu hyvin ja joukkue on yllättävän tasokas. Materiaalin puolesta ollaan – odotusten vastaisesti – lähes tasatilanteessa. Kotiyleisön etu painaa hieman vaakakupissa, mutta todennäköinen tulos on jälleen kerran jatkoaika.

Streams: Link 1 Link 2 Link 3 Unibet Youtube