MM-kisojen 12.päivä – ratkaisun hetket käsillä, miten käy Leijonien?

 

MM-kisojen lohkovaihe alkaa olla päätöksessään. B-lohkossa voitto ja jatkajat ovat jo selvillä, mutta sijoitukset ovat vielä auki. Myös A-lohkossa sijoitukset ovat avoinna välillä 1-3. Sen lisäksi lohkon viimeinen jatkopaikka selviää, kun kisaisäntä Saksa ja Latvia kohtaavat illalla trillerissä.

MM-kisat 16.5.2017

13:15 Ruotsi – Slovakia

Ruotsilla on vielä teoreettinen sauma lohkovoittoon, mutta se vaatii hieman apuja Venäjä-USA -pelistä. Slovakia vastaavasti päättää floppikisansa sijoilla “ynnä muut”, joten sillä ei ole hirveästi panoksia päivän kamppailuun. Ruotsi lähtee peliin selvänä ennakkosuosikkina ja on vaikea uskoa, että Slovakia löytäisi minkäänlaista draivia omaan peliinsä niin paljoa, että se voisi estää Ruotsin kolmen pisteen voittoa.

Streams: Youtube Link1 Link2 Link3

13:15 Valko-Venäjä – Norja

Norjalle pitää antaa krediittiä näissä kisoissa, sillä se on lähtenyt ennakkoluulottomasti haastamaan isompiaan ja onnistui ottamaan pisteen sekä Suomea että Tsekkiä vastaan. Valitettavasti (Suomen kannalta onneksi!) pyristely ei ihan tule riittämään jatkopaikkaan. Illan peliin se lähtee hienoisena ennakkosuosikkina alisuorittanutta V-Venäjää vastaan, mutta jatkoaika ei ole sula mahdottomuus tässä pelissä.

Streams: Youtube Link1 Link2 Link3

17:15 Tshekki – Sveitsi

Molemmat joukkueet ovat jo varmistaneet paikkansa jatkopeleissä, mutta vielä tarvitaan lisää pisteitä. Molemmilla on mahdollisuus nousta vielä lohkossa kakkospaikalle, ja voitolla varsinaisella peliajalla sijoitus toisena on todella lähellä. Toki ristiinpelaamalla he voivat vielä pelata Suomelle lohkon kakkospaikkaa.

Lähtökohtaisesti Tsekki lähtee peliin ennakkosuosikkina hyökkäyskalustonsa ansiosta, mutta ei Sveitsikään huono ole. Sen puolustus on ollut vakuuttavaa ja useampi kenttä pystyy tekemään kohtalaista tulosta hyökkäyspäässä. Jatkoaika ei olisi mikään ihme.

Streams: Youtube Link1 Link2 Link3

17:15 Venäjä – USA

Venäjä on kulkenut voitosta voittoon näissä kisoissa, jenkeillä on alla yksi tappio avauspelissään Saksaa vastaan. Venäjällä on hurja hyökkäysarsenaali joka on ollut yhtenäinen ja vaarallinen – etenkin supertähtien sooloilun puute on tehnyt punakoneesta kenties kisojen vakuuttavimman joukkueen tähän mennessä. USA tulee olemaan kova vastus, mutta lähtökohdilta katsottuna Venäjä hoitaa tämänkin pelin ja lähtee lohkoykkösenä pudotuspeleihin.

Streams: Youtube Link1 Link2 Link3

21:15 Kanada – Suomi

Leijonat on jo varmistanut paikkansa pudotuspeleihin, kuten myös Kanada. Sveitsin voitettua Tshekin päiväpelissä, Suomi voi nousta korkeintaan kolmanneksi tässä lohkossa. Tosin, jos taktikoida haluaa, neljäs sija voisi tuoda vastaan jenkit – voisiko USA olla sittenkin parempi vastus kuin Suomi?

Pelillisesti Leijonat tulee olemaan purjeessa tässä ottelussa. Kanada on ollut vakuuttava, olkoonkin, että Sveitsiä vastaan tuli pataan jatkoilla. Tässä pelissä Suomen ainoa keino horjuttaa Kanadaa on pelata tiiviisti omalla alueella ja iskeä niistä paikoista, mitä meille suodaan. Tässä pelissä pitää olla aiempaa tehokkaampi.

Streams: Youtube Link1 Link2 TSN1 Link4 Ustream(chat), MTV3

21:15 Germany – Latvia

Huikea kamppailu tulossa sijasta neljä lohkossa A. Latvia aloitti vakuuttavasti kolmella voitolla, häviten sen jälkeen kolmelle isolle. Saksa vastaavasti on raapinut pisteitä sieltä sun täältä, kaataen mm. jopa USA:n avauspelissä. Tässä pelissä kotiyleisön tuki on varmasti Saksan takana, eikä olisi ihme, jos peli ja jatkopaikka ratkeaisi vasta jatkoajalla..

Streams: Youtube Link1 Link2 Link3