NHL:ssä ratkaisun hetket – nämä suomalaiset kamppailevat pudotuspeleistä, ketkä mukaan MM-kisoihin?

NHL:n runkosarjassa on päästy siihen pisteeseen, että viimeiset jatkopaikat alkavat olla jo jaossa. Mukana Stanley Cup -taistelussa on vielä useita suomalaispelaajien edustamia joukkueita. Toki osa on jo varmuudella pihalla, mukaan lukien sensaatiomaisen tulokaskauden pelannut Patrik Laine.

Santerin Ässä esittelee tässä artikkelissa jatkoon pääsevät, sinne mielivät ja ulos joutuvat suomalaiset. Samalla me aloitamme jo spekuloinnin mahdollisista NHL-avuista.

MM-kisat luonnollisesti näkyvät meidän kauttamme, kuten myös NHL:n kaikki ratkaisupelit.

Varmat jatkajat

Varmoihin jatkajiin kuuluu jo kaksi suomalaisten suorastaan valloittamaa joukkuetta – Columbus ja Minnesota. Columbuksen vire on ollut kohtuu hyvä koko kauden, mutta kohtaaminen saman divisioonan joukkuetta vastaan vähentää mahdollisuuksia päästä jatkoon kovassa divisioonassa. Korpikoski, Nutivaara, Hännikäinen ja Korpisalo saavat siis kovan haasteen. Koko nelikko kelpaisi varmasti Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäelle, mutta he pääsisivät mukaan hieman myöhässä.

Minnesotassa pelaavatkin sitten Suomi-kiekon helmet. Mikael Granlund, Mikko Koivu ja Erik Haula olisivat kaikki varmasti haluttua tavaraa Leijonien ketjuissa. Toki näistä kavereista Koivu tuskin lähtisi mukaan vaikka Minnesota tippuisikin jo aikaisin. Minnesotalle haaste jatkaa pudotuspelien toiselle kierrokselle on tällä hetkellä joka tapauksessa suuri. Joukkue pelasi ensin pitkän pätkän ottaen hurjan määrän voittoja ja tehden tehoja laajalta rintamalta, mutta nyt joukkue on pelannut heikosti ja pelannut kuukauden putkeen ilman voittoa. Jos sama meno jatkuu pudotuspeleihin asti, Minnesotan kaudesta tulee jälleen valitettavan lyhyt. Tosin tässä on vielä muutama peli aikaa kääntää venettä.

Taistelevat kynsin hampain jatkopaikasta.

Suomalaisten joukkueista itäisessä konferenssissa paikasta taistelevat kiivaasti Montreal, Ottawa, Toronto, NY Rangers ja Boston. Montreal tarvitsee enää neljä pistettä jatkopaikkaan, joten Lehkonen tuskin on käytettävissä. Myös Rangers on tukevasti kiinni pudotuspeleissä, joten Raantaa ei kisoissa nähtäne. Toki jos noutaja tulee nopeasti, Raannalla luulisi kakkosmaalivahtina olevan energiaa taistella Leijona-paidassa. Ottawan Jyrki Jokipakka on toinen nimi näistä joukkueista, joka varmasti olisi mielellään Leijonissa, sillä hänen paikkansa NHL:ssä ei ole vieläkään täysin sinetöity, ja näytöt maajoukkueesta voisivat helpottaa tilannetta niin sopimusten kuin peliajankin puolesta. Toronto ja Boston ovat vielä todella tiukasti kiinni kamppailussa pudotuspelipaikasta, ja heiltä tuskin vahvistuksia Leijoniin edes tulisi. Lisäksi Carolina Hurricanes voidaan sijoittaa tänne, sillä vaikka Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkue on hieman viivaa jäljessä, viime aikojen vire voi nostaa Hurricanesin vielä pudotuspeleihin. Oletus on, etteivät myöskään kilpailijat edellä ota kaikista peleistä voittoa. Aho olisi varma mm-vahvistus, Teräväisen tilanne olisi epävarmempi – epätasaisen kauden pelannut pelaaja ei välttämättä, muista kisa-avuista riippuen, saisi joukkueesta roolia, joka sopisi hänelle.

Ota kevät vastaan riemuiten! Santerin Ässä tarjoaa kevään kiekkokiimassa ilmaiskierroksia ilman talletusta usealle kasinolle. Klikkaa vain tästä!

Läntisessä konferenssissa on paljon joukkueita, joista Suomi voisi saada potentiaalisia mm-vahvistuksia, vaikkakin paikat alkavat olla jo pääosin jaettu. San Josella ja Anaheimilla on vielä mahdollisuus tippua jos kaikki pelit menevät mönkään ja LA Kings ei ota voittoa lähes lopuista peleistään. Näin ollen täältä ei ainakaan heti saada apuja, tosin esimerkiksi Vatanen (ANA), Rinne ja Saros (NSH) olisivat hyviä NHL-apuja. Telaketjuihin kisoihin voisi miettiä mm. Iiro Pakarista (EDM), joka tosin ei välttämättä lähde mukaan, sillä hän on tällä kaudella ollut loukkaantuneena ja uusi loukkaantuminen mm-karkeloissa voisi sinetöidä NHL-uran.

Ulkona pudotuspeleistä – ketkä mukaan Leijoniin?

Jussi Jokisen ja Aleksander Barkovin edustama Florida sekä Rasmus Ristolaisen Buffalo ovat kategoriassa “todennäköisesti ulkona”, sillä molemmilla jengeillä on matkaa neljä pojoa pudotuspeleihin, mutta nousu sinne on epätodennäköistä. Tästä joukosta Ristolainen olisi luultavasti pomminvarma MM-kisapelaaja, Barkovin ja Jokisen matkaan liittyy epävarmuuksia. Jokisella ikä lienee rasite ja hän halunnee toipua rankasta kaudesta kotonaan. Barkovin tilanne riippuu siitä, miten seurajohto päästää loukkaantuneena pitkään olleen pelaajan matkaan.

Läntisessä konferenssissa mm-apuja on tarjolla huomattavasti enemmän. Patrik Laine ja Joel Armia Jetsistä ovat varmasti Marjamäen kiikarissa, enkä usko että esimerkiksi Laineen luonteeseen sopisi lopettaa kautta näin aikaisessa vaiheessa. Dallasilla olisi tarjolla pari maalivahtia (Lehtonen ja Niemi), mutta miten heitä peluuttaisi kisoissa? Entä oliko huono vire NHL:ssä vain peluutuksen ja joukkueen syytä? Tästä duosta tuskin tulisi enempää kuin yksi maalivahti, jos sitäkään. Dallasin Esa Lindell taas olisi kaivattu apu puolustukseen ja voisi kuvitella nuorelta pakilta löytyvän vielä pelihaluja, mutta valitettavasti kisamatka jää väliin sopimusneuvottelujen takia.

Myös Coloradon Mikko Rantanen olisi kiinnostava lisä joukkueeseen, sillä hän teki vahvan läpimurron NHL:ään tällä kaudella, ollen jutun kirjoitushetkellä joukkueensa kolmanneksi paras pistemies. Muista tippujista Markus Granlundin mm-matka jää väliin loukkaantumisen takia, ja Teemu Pulkkinen taas ei ole saanut juurikaan peliaikaa, joten reissu ei ole todennäköinen.

NHL-kauden pelit ovat nähtävissä Viaplayn kautta HD:na Suomeksi selostettuna tai NHL-sivuiltamme englanniksi ja parilla muulla kielellä, vaihtelevalla kuvanlaadulla.