Jokereille jälleen jättitappiot KHL-kaudesta

Jokerien tuskainen taival talouden osalla KHL:ssä jatkui kaudella 2015-16. Kauppalehden mukaan Jokerit teki peräti 15 miljoonan euron tappiot. Yhteensä tappiota on kertynyt kahdella KHL-kaudella peräti 28miljoonaa.

Jokerien liikevaihto viime kaudella oli 10,2 miljoonaa euroa, eli laskua edellisestä kaudesta oli 1,4 miljoonaa. Liikevaihdon laskuun vaikutti osittain pelien päättyminen viime kautta aikaisemmin ja toisaalta yleisön pienempi kiinnostus otteluita kohtaan.

Tällä hetkellä Jokerit on liiketoiminnallisesti erittäin pahasti tappiollinen, ja sen myötä seurassa on jouduttu ottamaan suuria lainoja venäläisiltä omistajilta. Omaa kieltään kestämättömästä liiketoiminnassta kertoo se, etteivät tulot riittäneet edes henkilöstökulujen eli 13,1 miljoonan euron kattamiseen. Muita toimintakuluja tähän päälle oli vielä noin 10 miljoonaa euroa.

Tulevaisuutta ajatellen Jokerien tilanne on huolestuttava, sillä alkupääoma eli 10 miljoonaa euroa on jo käytetty aikaa sitten loppuun ja oma pääoma on pääomalainoista huolimatta 1,2 milj. euroa pakkasella. Jos jostain syystä omistajien rahahanat sulkeutuisivat tai pakotteet Venäjää kohtaan koventuisivat, Jokerit jäisi tyhjän päälle ja edessä olisi välitön konkurssi, jonka jälkeen paluu edes Mestikseen voisi tehdä tiukkaa ilman ulkopuolista apua.

KHL-pelit voi katsoa suorana Santerin Ässän KHL-sivuilta tai HD-laatuna Viaplayn kautta koko kauden ajan!


Leave a Comment