NHL:n alkukauden suomalaiskatsaus – Rask ja Laine huikeassa vireessä

NHL:ssä kautta on pikku hiljaa pelattu jo 1/5, joten on aika pienelle suomalaiskatsaukselle. Suomalaisista parhaiten esiin ovat kenties nousseet Bostonin maalivahti Tuukka Rask ja Winnipeg Jetsin “supertulokas” Patrik Laine. Vastaavasti osa konkareista on vetänyt hieman alle odotusten, ja toisaalta muun muassa Valtteri Filppula on herännyt uudelleen henkiin.

Lisäksi muutama suomalaistulokas uhkaa jo vakiinnuttaa paikkaansa NHL:ssä, ja esimerkiksi Rasmus Ristolainen on ottanut paikkansa Buffalon ykköspakkina.

Rask ja Laine kirkkaimpina valopilkkuina

Patrik Laineen alkukausi on lyönyt kaikki ällikällä. Suurin osa Laineen läpimurtoon uskoneista odotti ihmeitä vasta myöhemmin kauden mittaan, mutta Laine on vakiinnuttanut jo paikkansa Winnipegin terävimmästä kärjestä. Paikka samaan aikaan koko NHL:n maalitilaston kärkenä on enemmän kuin kukaan olisi odottanut. Winnipegissä Laine on saanut heti alusta alkaen enemmän vastuuta kuin olisi muualla saanut, ja se on auttanut häntä kehittämään myös peliään kokonaisvaltaisesti. Tahdin voisi odottaa hidastuvan kauden aikana, mutta toisaalta, tätä kaveria näyttäisi olevan mahdotonta ennakoida.

Maalivahdeista esiin on hyvä nostaa Tuukka Rask, joka on hävinnyt vasta yhden pelin tällä kaudella. Torjuntaprosentti on ollut 94:n luokkaa ja päästettyjen maalien keskiarvo koko ajan lähempänä 1,5 kuin 2,0:aa. Tätä menoa Rask on ehdottomasti Vezina-ehdokas ja jopa voittaja, etenkin jos Boston saa vielä parannettuaan joukkuepeliään alaspäin.

Puolustajista alkukauden suurimmaksi valopilkuksi voi nostaa Rasmus Ristolaisen, joka on kasvanut Buffalon puolustuksen ehdottomaksi liideriksi. Peliaikaminuutteja on tullut keskimäärin n. 25min, tehopisteiden ollessa 0+8=8. Omissakaan ei ole soinut niin paljoa kuin viime kausilla.

Aho ja Puljujärvi menossa eri suuntiin

Muista tulokkaista Sebastian Aho alkaa vakiinnuttaa paikkaansa vakituisena vastuunkantajana. Tällä hetkellä hän on suomalaisten tehopörssissä kolmantena pistein 2+7=9. Ahon valttina on myös kokonaisvaltainen pelaaminen ja aivan poikkeuksellinen sijoittuminen. Kaverilla ei varsinaisesti heikkouksia ole, ja hän voi pelata niin YV- kuin AV-peliä. Laukaus on vahva ja puolustuspää hallussa.

Myös Montrealin Artturi Lehkosta voidaan pitää onnistujana, vaikka 12 pelin jälkeen tehot ovat “vain” 2+1. Lehkonen on ollut Ahon tapaan hyvä molempiin suuntiin, ja esimerkiksi mahdolliset loukkaantumiset voisivat avata tien tähtiin.

Toinen suuresti alkukaudesta seurattu suomalainen tulokas on Jesse Puljujärvi. Ensimmäisissä peleissä tulosta tuli peliaikaan nähden kohtalaisesti, mutta hän on nyt kadonnut kuvasta lähes kokonaan. Käynti farmin kautta voi olla lähellä, sillä 10 minuutin pintaan olevilla peliajoilla on vaikea kehittää peliä pienessä kaukalossa.

Filppulan “come-back”, Pulkkisen NHL-ura katkolla

Vakuuttavin tähän mennessä vanhoista suomalaispelaajista on ollut Valtteri Filppula, joka on kasvattanut rooliaan joukkueensa hyökkäyksessä ja on kiittänyt luottamuksesta. Tähän mennessä hän on suomalaisten pistepörssissä toisena tehoin 4+5=9.

Muista suomalaisista esimerkiksi Leo Komarov on kadonnut kartalta vähitellen, tehojen jäätyä pieneksi ja toisaalta pelin tason laskettua. Suomalaismaalivahdeista suurimmat pettymykset ovat olleet Dallasin kaksikko Antti Niemi ja Kari Lehtonen. Vaikka Dallasin puolustus ei ole missään vaiheessa toiminut kunnolla, eivät nämä kaksi ole antaneet mahdollisuuksia joukkueelle tiukoissa paikoissa.

Teemu Pulkkisen kohtalo taas on hieman surullinen. Potentiaalia tiedetään olevan ja laukaus on kova, mutta edes siirto Minnesotaan ei auttanut todistamaan taitoja kunnon peliajalla. Tällä hetkellä paikka on AHL:ssa ja tie ylös tukossa, joten Pulkkisella saattaa kohta olla edessään Euroopan reissu. Ellei hän tahkoa jotain aivan järjettömiä tehoja farmissa.

NHL-kauden kaikki pelit ovat katsottavissa Viaplayn kautta, jonka saattaa silloin tällöin saada kauttamme ilmaiseksi. Lisäksi Santerin Ässän NHL-sivu listaa kaikki kierrosten ottelut ja tarjoaa linkit peleihin. Tulevana yönä on luvassa muun muassa Winnipegin peli, so tune in!


Leave a Comment