Venäjä kaatui avainyksilöidensä heikkoon suorittamiseen

Venäjän juhlat on juhlittu. Kuva: IIHF

Venäjä-USA peli oli ennakkoon tasainen, ehkäpä tunnelatausta uhkuva ja kovatahtinen trilleri, jonka voittajan tuli selvitä vain pienien marginaalien kautta. Vastoin ennakko-odotuksia näin ei ollut. Pelissä oli vain yksi isäntä ja toinen joukkue näytti lähinnä jengiltä, joka on hätäisesti kasattu katulätkäpeliin.
USA onnistui tänään paremmin jokaisella osa-alueella. Bishopin sijaan luukun vartijaksi laitettu Gibson napsi kiekkoja tasaisen varmasti. Puolustus siivosi USAlla kiekot pois ja taisteli viimeiseen mieheen asti maalin edessä, ettei irtokiekot menisi sisään. Hyökkäys oli nopeaa ja tehokasta, eikä ratkaisijoita tarvinnut etsiä kissojen ja koirien kanssa. Venäjällä homma oli aivan päinvastaista – miehillä ei juuri ollu työhaalareita, kentällä kruisailtiin miten sattuu ja lähinnä syvälle hyökkäysalueelle päästessä teki mieli kaivaa kiekkoa oikein olan takaa. Puolustuspäässä maalin edessä ei siivottu miestä eikä kiekkoa pois, joten USAlla oli jopa helppo työ viimeistellä maalit. Meininki muistutti katulätkäpeliä Venäjän osalta, sillä hyökkäys vaikutti hauskalta, puolustus ei innostanut. Muutenkin kruisaileva asenne aiheutti sen, että kiekot karkasivat ratkaisuhetkillä ja USA sai tehtyä tappavan tehokkailla (ylivoima)hyökkäyksillä maalinsa.
Seuraavat avainyksilöt ja heidän suorituksensa puolivälierissä olivat suurin syy joukkueen tappioon: 

1. Kovalchuk/Radulov
Ei ollut työhaalareita. Ei oikein mitään haalareita. Hyökkäyspäässä veivattiin oikein olan takaa ja haettiin joko omaa ratkaisua tai liian hienoa syöttöä. Etenkin Radulov tuntui keskittyvän vain veivaamiseen, eikä ollut millään muotoa hereillä. USA onnistui yhden maalin viäntämään ylivoimalla pelkästään Radulovin nolon virheen takia. Jokohan ensi vuonna saataisiin nämäkin jannut pelaamaan tiimille?
2. Zinetula Bilyaletdinov
Joukkueen valmentaja, täydellinen floppi näissä kisoissa. Edellisissä kisoissa vahvat yksilöt veivät joukkueen voittoon, tänä vuonna heidät onnistuttiin blokkaamaan. Valmentaja ei varmaan sanonut kovin montaa sanaa yhdenkään pelin aikana. Heikosti kasattu joukkue ja olematon auktoriteetti, mistä osoituksena kakarat Kov. ja Rad. Jokohan ensi vuonna saadaan osaava valmentaja tämänkin lafkan johtoon? Ja kutsuuko Bilyaletdinovia Siperia?
3.  Maalivahtikaksikko
Ei ollut Bryzgalov/Varlamov hereillä. Toki osa maaleista puolustuksen piikkiin, mutta etenkin viimeiset 3-4 maalia menivät enemmän tai vähemmän heppoisesti. Parempaa maalivahtipeliä vaaditaan tällä tasolla, ei maalivahditkaan voi krapulassa paikalle tulla..
Illalla vielä 3 peliä, jännityksellä odotamme miten niissä käy!

Leave a Comment