MM2013: Onko ykkösketju hajotettava?

Ranskaa vastaan vielä juhlittiin..

Suomi on nyt pelannut kolme peliä vuoden 2013 MM-kisoissa. Tilasto näyttää tällä hetkellä hyvältä, sillä plakkarissa on 3 voittoa ja vain yksi pistemenetys. Tilastoja tarkastelemalla ajetaan kuitenkin helposti väärille raiteille.

Todellisuus on se, että yhdessä pelissä Suomea kantoi reppuselässään maalivahti (Slovakiaa vastaan), kolmessa pelissä taas reppuselkään joukkueen on ottanut Kontiolan vitja. Muut ovat kulkeneet mukana vapaamatkustajina, ilman suurempaa nälkää edes tehdä hommia.

Joukkueessa on toki pari poikkeusta, esimerkiksi Savinainen ja Koskiranta sekä Korpikoski ovat olleet nälkäisiä ja ovat antaneet ja ottaneet iskuja vastaan. Muut ovat olleet enemmän tai vähemmän apaattisia. Usein nopeana, vaarallisena ja taklausherkkänä tunnettu Antti Pihlströmkin on kisojen aikana lähinnä tyytynyt luopumaan kiekosta nopeasti ja välttelemään taklausten loppuun viemistä, minkä lisäksi hän on myös keskittynyt lähinnä rähisemään jälkitilanteissa. Yleensä niin varma ja hyvä Lasse Kukkonen on tutissut punteissaan. Hagmankin on ollut pimennossa, tosin rooli ei muuta salli, mutta ei hän välttämättä parempaan pystyisikään. Puhumattakaa nyt jostain J. Haatajasta, joka on aivan varjo sm-liigan alun supersankarista. Joni Ortio on myös ollut äärettömän epävarma ja mediahypestä huolimatta sanoisin, ettei hänen peli missään nimessä vakuuttanut Ranskaa vastaan. Itseluottamus on poissa, minkä huomaa muun muassa siitä, että joka vedon jälkeen maalivahdin katse suuntautuu ekana selän taakse, sitten omaan vartaloon.

Muiden ketjujen tulee nousta esiin viimeistään USAa vastaan. Jos Jalonen ei toimivia koostumuksia löydä, niin voi olla, että joudutaan rikkomaan ykkösketjua jollain tapaa. Tosin jos mietitään tilannetta, niin Suomellaha ei ole kuin yksi huippusentteri näissä kisoissa, eikä nuo ketjun laiturit mitään klassisia pelintekijöitä ole, joten mitä hajottamisella saavutetaan?  Viitaluoma tulisi saada kakkosketjusta poies, tilalle vaikka Koskiranta tai Hytönen. Hytösellä olisi kokemusta ja näkemystä, Koskiranta taas on ainakin ollut tämän kauden erittäin energinen, joten hän olisi vaihtoehto. 
Jos ketjuja aletaan rukata uusiksi niin herää myös kysymys siitä, tulisiko leimata uusien pelaajien kisapassia. Mielestäni ei, sillä meillä ei vain ole reservissä ketään, joka sopisi tähän joukkueeseen. Rouhijaosastoa löytyy, kuten Miika Lahti, mutta sentteri puuttuu. Tällä hetkellä onkin ikävä Kapasta ja Immosta, jotka eivät yleensä saa ansaitsemaansa rispektiä.
Edit: Tällaisilla ketjuilla harjoiteltiin tiistaina:

Janne Pesonen – Petri Kontiola – Juhamatti Aaltonen
Sami Lepistö – Juuso Hietanen
Sakari Salminen – Jarno Koskiranta – Lauri Korpikoski
Teemu Laakso – Tuukka Mäntylä
Veli-Matti Savinainen – Ville Viitaluoma – Antti Pihlström
Janne Jalasvaara – Ossi Väänänen
Niklas Hagman – Juha-Pekka Hytönen – Marko Anttila
Ilari Melart – Lasse Kukkonen

Leave a Comment