Eurosta eroaminen ei ole toimiva ratkaisu

Eurokriisi on herättänyt paljon keskustelua niin euron puolesta kuin sitä vastaakin, eikä varsinaisesti yhtä ja oikeaa vaihtoehtoa ole vielä olemassa. Seuraavaksi esitellään erilaisia vaihtoehtoja eurokriisin hoitoon, sekä tarkastellaan mahdollisia skenaarioita erilaisten ratkaisumallien kautta.

Jatketaan pankkituen antamista/kriisimaiden avittamista

Noniin, eli tätä voisi kutsua laastariksi talouden hoitoon. Antamalla rahaa maalle (puhutaan näissä esimerkeissä Espanjasta, jotta asia olisi mahdollisimman selkeä) saadaan sen talous hetkellisesti balanssiin ja mahdollistetaan valtion menojen leikkaaminen järkevästi. Rahoituksen tavoitteena on saada valtion taloutta tasapainoon, alijäämän karsiminen ja teoriassa jopa työn määrän lisääminen. Tämä tuskin toteutuu ihan pienillä rahoilla, joten voi olla, että joudumme laittamaan EU:n kanssa huikeat 200 miljardia Epsanjalle. Tuo ei kuulosta hyvältä, eikä varsinaisesti ole mitään takuita siitä, että tuo todellisuudessa auttaa Espanjaa nousemaan takaisin hyvinvoivaksi taloudeksi. Miksi?

Kun rahaa tulee jatkuvasti tavallaan “ilmaiseksi”, niin käytetäänkö sitä tehokkaasti? Riskinä on se, että joku (rikas) vetää sieltä välistä, ja rahat valuvat vääriin käsiin. Välttämättä leikkauksien päälle ei saada mitään työllistämistä edistäviä toimia, minkä  lisäksi köyhät köyhtyvät enemmän ja lisäävät varmasti ainakin teoriassa sosiaalitoimen menoja maassa.

Myös rahoittajamaat ovat ongelmissa. Jos pitää antaa jatkuvasti muille maille tukea, niin se rasittaa myös lainaa myöntävien maiden taloutta. Tämän seurauksena taas jokin uusi valtio voi ajautua pahempaan kriisiin. Vakuudet, mitä Suomi sai, ovat toki tyhjää parempia, mutta mikäli tämä rahoitus johtaa siihen, että rahat vain häviävät, niin 40 %:n palautus omiin sijoituksiin on melko vähän  (60 % rahoituksesta häviäisi).

Eli pidemmän päälle en usko, että jatkuva rahoitus olisi ratkaisu eurokriisin hoitoon.

Erotaan eurosta


Yksi äärimmäisistä vaihtoehdoista olisi eurosta eroaminen. Tämä tarkoittaisi sitä, että rahahanat menisivät kiinni ja Suomi ei joutuisi antamaan enää pakollisesti lainaa. Samalla Suomi saisi myös oman keskuspankkinsa ja valuuttansa myötä mahdollisuuden ohjata omaa valuuttapolitiikka ja toteuttaa alueellisesti parasta mahdollista politiikkaa talouden hoitamiseen.

Tosin, jos Suomi eroaisi eurosta, se joutuisi tosiaan vaihtamaan valuuttaa (oletetaan, että uusi valuutta olisi vaikka markka).  Markan arvo olisi alkuun esimerkiksi sama kuin kruunun suhde euroon, eli noin. 10 kruunua olisi 1 euro. Suomi ei kuitenkaan varmasti olisi tässä kohtaa kovimmassa huudossa talousmarkkinoilla, eikä uusi valuutta ole koskaan vakaa, joten todennäköisesti maahamme iskisi inflaatio. Hinnat nousisivat, sillä kauppiaat varmasti vetäisivät välistä, kun rahayksikköä muutetaan. Myös maahantuonnin kustannukset kasvavat, sillä markka ei ole kaikkein halutuin valuutta kansainvälisillä markkinoilla. Lisäksi Suomi saattaisi menettää kauppakumppaniensa luottamusta, mikä lisäisi ulkomailta tuotavien tuotteiden hintaa (etenkin öljyn hinta tulisi räjähtämään, muuttui luottamus tai ei).

Inflaatio olisi isoin ongelma maassa, mutta myös hyvinvointi vähenisi. BKT menisi laskelmien mukaan peräti 12-17 % laskuun (yleensä hyvinvoinnin jatkumisen edellytyksenä pidetään BKT:n kasvua väh. 2-3 %). Lasku taas tarkoittaisi valtion velan lisäämistä ja varmasti julkisen sektorin työpaikkojen karsimista, mikä taas johtaisi merkittävään työttömyyden laskuun. Köyhien määrä lisääntyisi myös merkittävästi, sillä nopeat suhdannevaihtelut ja etenkin inflaatio nakertaa heidän tarvitsemia tukia nopeasti. Myös opiskelijat olisivat taatusti ongelmissa.

Eurosta eroaminen ei siis olisi käytännössä ratkaisu, sillä siinä olisi ainakin alussa erittäin paljon ongelmia, joita on hankala ratkaista.

Liittovaltio?

Kolmas tarjottu vaihtoehto on ollut EU:n siirtyminen kohti liittovaltiomallia. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että EU olisi yksi yhteinen valtio (jossa Saksa toimisi kaiketi kaiken keskuksena). Tässä valtiossa jokaisella osavaltiolla olisi varmasti päätösvaltaa sisäisiin asioihinsa, mutta kaiken yläpuolella olisi EU:n yhteinen laki. Lisäksi meillä olisi todennäköisesti myös yksi yhteinen hallitsija ja hallitus, jonka valta menisi meidän paikallisen eduskunnan päätöksenteon yläpuolelle. Paikallinen päätöksenteko saattaisi myös kärsiä, sillä suuret linjaukset tehtäisiin EU:n hallituksessa ja komissiossa, eikä suomalaisilla olisi nokan koputtamista.

Mitä hyvää tässä sitten olisi? Yhtenäisyys mahdollistaisi ainakin erittäin vahvan pankkiunionin. EKP:n hallitessa kaikkien pankkien toimintaa sillä olisi selkeästi paremmat mahdollisuudet kontrolloida ongelmissa olevia pankkeja. Jos EKP olisi ainoa lainanmyöntäjä yksityisille pankeille, sen olisi helpompi valvoa niiden taloudellista tilaa. EKP myös pystyisi paljon helpommin säätelemään rahan määrää markkinoilla ja siten myös päättämään, miten paljon rahaa olisi liikenteessä. Toisaalta, EKP tekee näitä tehtäviä jo nyt, joten ero ei välttämättä olisi kovin suuri.

Juurikaan muita taloudellisia etuja liittovaltiosta ei olisi. Ehkä EU:n kansalaiset maksaisivat jotain yhteisveroa EKP:lle, joka taas jakaisi joka maalle sen tarvitseman määrän rahaa välttämättömien menojen hoitoon. Toisaalta hyvä, mutta voi johtaa myös siihen, että me rahoitamme muiden maiden sosiaalipalveluja ja joudumme tinkimään omistamme. Tämän myötä sanoisin, että liittovaltioon siirtyminen ei ole vielä varteenotettava vaihtoehto, vaikkakin sitä kohti ollaan nykyisillä pankkituilla ja mahdollisilla euro-bondeilla menossa.

Tulos tai ulos

Ehkäpä paras vaihtoehto kriisin hoitoon tällä hetkellä olisi se, että ongelmissa olevat taloudet erotettaisiin väliaikaisesti eurosta. Etuna tässä on se, että ongelmamaat eivät olisi enää terveiden valtioiden taakkana, eikä näitä jouduttaisi rahoittamaan. Niille myös tarjottaisiin mahdollisuus kehittää omaa talouttaan euroalueen ulkopuolella terveempään suuntaan. Mikäli talous kehittyy, nämä maat voitaisiin ottaa osittain jäsenvaltioiksi ja myöhemmin ehkä jopa takaisin euroalueeseen. EU:sta erottaminen ei ole kuitenkaan ratkaisu, sillä schengenin sopimuksen ulkopuolelle joutuminen aiheuttaisi kohtuuttoman taakan jo muutenkin ongelmissa oleville valtioille.

Ongelmaksi voisi muodostua se, että milloin valtio voitaisiin erottaa, ja kuka siitä päättäisi. Tehtäisiinkö enemmistöpäätös, vai vaadittaisiinko päätökseen 5/6 enemmistö? Vaikuttavatko oman maan kauppasuhteet tai muut intressit erottamispäätökseen, vai erotettaisiinko ongelmamaa vain omien etujen takia?

Erottaminenhan ei ole lopullinen ratkaisu, sillä esimerkiksi Espanjan potkiminen ulos vaikuttaisi joka tapauksessa negatiivisesti koko Euroopan talouteen.

Yksi mahdollisuus on tarjota jokaiselle erotettavalle maalle sitten pieni, matalakorkoinen lainaerä, jonka turvin se voi aloittaa hitaan nousunsa kohti terveempää kansantaloutta. Mutta koko valtion rahoittaminen tulee kaikille muille eurooppalaisille kohta kalliiksi, sillä jonossa on kohta myös Italia. Kuka sen jälkeen?

Vaihtoehtoja on paljon ja niiden vaikutuksia tulisi tutkia ja niistä tulisi myös keskustella. Avoimesti, ja myös opposition kanssa, sillä jatkuva riiteleminen vain kasvattaa epävarmuutta.

Leave a Comment