Presidentinvaalit tänään – keskustellaan ehdokkaista?

Eli tänään, 22.1 lasketaan sitten illalla vaalituloksia ja nähdään, ketkä menevät todennäköiselle toiselle kierrokselle. Tähän blogiin voidaan kommentoida ketä äänesti, ja miksi. Tai ketä et äänestänyt, ja miksi.

Itselleni ehdokkaassa tärkeää oli, että hän EI ole homoavioliitojen puolella. Homot saavat virallistaa suhteensa, mutta ei ole valtion tehtävä päättää kirkon asioita. Tärkeää oli myös se, että maahanmuuttoa tuetaan edelleen ja suvaitsevaisuutta edistetään yhteiskunnan eri osa-alueilla. Tämän myötä päädyin ensimmäisen kierroksen valinnassani Sauli Niinistöön, jolla on monia fiksuja mielipiteitä. Haavisto olisi ollut muuten hyvä ehdokas, mutta pari tärkeintä asiaa erosivat niin paljon, etten voinut äänestää.

Ketä sinä äänestit, ja miksi?

P.s Toinen kierros käydään helmikuun alussa, joten varautukaa myös siihen!

7 Responses to “Presidentinvaalit tänään – keskustellaan ehdokkaista?”

  1. YLE heitti jännän ennusteen; Väyrynen 18 %, Haavisto 17,8 %. Jännitystä riittää.. Ja samalla populisti-Timo jatkaa linjaansa siitä, kuinka he ovat muka silti voittajia. Ei taida kaveri osata myöntää virheitään.

  2. Yhtälailla sun kaltaisten ihmisten kuin Hakkaraistenkin asennoituminen aiheuttaa valtavasti vastakkain asettelua ja vihapuhetta.

    Omasta mielestä erittäin ala-arvoista käytöstä ihmisiltä jotka esim. eduskuntavaalien jälkeen ovat osoittaneet mieltään lopputuloksesta ja väheksyvät persujen saavutusta jotenkin. Riitta Jaakonsaaren esiintyminen tv:ssä oli hyvä esimerkki tästä.

    Mitä äänestystulokseen tulee, mielestäni Soinin paikka on eduskunnassa. Moni persu (itseni mukaanlukien) ei senkään takia näissä vaaleissa Soinia äänestänyt. Kaikille varmaan selvää kuitenkin, että kyse oli henkilövaaleista eikä puolueella ole paljoakaan merkitystä.
    Asia oli Jaakonsaarellekkin jotenkin vaikea ymmärtää, vaikka Lipposen tuloskaan ei kuvastanut puolueen eduskunta paikkoja. Liekö vaan purkanut turhautumistaan vähättelemällä persuja?

    Soinin pettymyksen määrästä en tiedä, mutta persuja ei juuri hetkauta. Saipa Soinikin enemmän kuin edellisessä pressa-vaaleissa.

Leave a Comment