Varokaa maanjäristyksiä!

Kuten uutisissakin on viime aikoina uutisoitu: Suomessa on maanjäristyksiä. Nyt olisi hyvä varautua siihen, että ydinvuotoa esiintyy pian myös täällä.

Tuon tasoisia kommentteja on esiintynyt Iltasanomien keskustelupalstoilla useaan otteeseen Japanin turman jälkeen. Sääliksi käy kun eivät ole tietoisia (opetetaan lukiossa) siitä, että Suomessa on vuosittain useita satoja järistyksiä. Ne eivät kuitenkaan nouse tuhoisiksi johtuen niiden esiintymissyystä. Maailmalla järistykset tulevat mannerlaattojen liikkeestä (törmäys, hiertäminen jne.). Suomessa järistykset syntyvät maankohoamisen takia. Maa kohoaa, koska jääkaudella jää painoi maankuorta alaspäin, ja sen noustessa maa tärisee hieman.

Joten olkaa huoletta ihmiset: maanjäristys Suomessa -uutiset ovat liioittelua ja niillä myydään teille lehtiä. Pahimmat maanjäristykset eivät tule aiheuttamaan täällä mitään katastrofia.

2 Responses to “Varokaa maanjäristyksiä!”

  1. Ihmiset ovat tyhmiä kyllähän sä sen tiedät. Ne uskoo ihan mitä niille ikinä sanoo. Tää on tää sama juttu kun tää sikainfluenssa homma. Kaikki ihmiset meni ottaan sen rokotteen aivan sokeina sille, että mitä se mahtaa niille tehdä, siinä pelossa että kuolee siihen. Mä itse ainakin sairastin sen, ei se ollu edes paha 😀 Ja muistatko kun viime syksynä kerrottiin, että tulee uus jääkausi tai jotain 20metriä lunta tjn kun sitä alko loka- marraskuussa sataan. Porukka oli ihan paniikissa, että me kuollaan tänne lumen sekaan ja/tai pakkaseen. Ihan kun joka vuosi ei lunta tulis ja pakkasta 🙂 Mutsiis mun pointti oli siinä, että nykyään ihminen ei ajattele omilla aivoillaan, vaan uskoo sokeesti ihan kaiken soopan mitä media meille syöttää. Mutta se on heidän häpee, ei esim mun tai sun. 🙂

  2. Loistavaa, asiallinen kommentti! Todellakin, naurattaa suorastaan toi miten ne ihmiset on heti paniikis ja tietää kaiken. Ja toi maailmanloppu jota se evankelista toitotti.. Media ku vähä paisutti juttua ni jotku tyhmät jo myi koko omaisuutensa :D. Että huhhuh vaa.. Koulutuksen puutetta sanoisin.

Leave a Comment