Liigakatsaus – asetelmat alkavat hahmottua, Tappara on takaisin pelissä

Liigakautta on nyt noin kolmannes takana, ja asetelmat alkavat pikku hiljaa hahmottua. Kärkipäässä Kärpät ja TPS ovat olleet koko kauden kovassa vedossa ja miehittävät ansaitusti kahta ensimmäistä sijaa.

Kärpille povattiin täksi kaudeksi uutta aikakautta, kun peri-Kärppä Mikko Manner otti joukkueen ohjakset käteen. Harva tuskin kuitenkaan uskoi ihan nähdyn kaltaiseen menestykseen, sillä joukkueen piti ensin oppia uusvanha pelitapa. Jälki on ollut hurjaa, ja joukkueen sisältäkin onnistumiset näkyvät pistepörssissä – neljä miestä top-10:n joukossa, kirkkaimpana nimenä 25 pisteellä pörssiä johtava Julius Junttila. Myös puolustajat ovat olleet tehokkaita.

Liigakakkonen TPS on ollut toinen menestystarina. Joukkueen junioriosasto on kasvanut viime vuodesta ja samalla konkarit ovat pitäneet tasonsa tai jopa nostaneet sitä viime vuodesta. Paras esimerkki lienee Tomi Kallio, joks on tahkonut jo 19 pistettä tässä vaiheessa kautta!

Myös liigakolmosella on ennalta-arvaamaton kausi. Tappara aloitti mestaruuskrapuloissaan ottamalla suunnilleen joka toisessa pelissä voiton ja joka toisessa pataan, tosin usein maalin erolla. Nyt trendi on kääntynyt, ja voittoputki on hurja, minkä lisäksi maalihanat on saatu paremmin auki.

Trendeistä puheen ollen, alkukaudesta vakuuttavasti pelannut JYP on nyt jonkinlaisessa kurimuksessa – viidestä viimeisestä pelistä saldona vain yksi voitto. Trendi voi kuitenkin vielä kääntyä, kun onnistumisia tulee lisää ja joukkue voi hyvin vielä napata kotiedun kevään ratkaisupeleihin. Liian moneen tappioputkeen ei ole kuitenkaan varaa, sillä moni muukin joukkue on kovassa vireessä. Esimerkiksi Pelicans, joka on vahvistunut jo syksyllä parilla kovalla pelaajalla, on pelannut harvinaisen tasaisesti edellisiin kausiin nähden ja kurimusta ei ole ainakaan vielä näkyvissä. Toteuttanee parhaiten aktiivista pelitapaa liigajoukkueista.

Vastaavasti ennakkoon kovista KalPa ja HIFK ovat olleet pettymyksiä. HIFK hakee vielä omaa pelitapaansa ja toisaalta, rosteri kaipaisi vielä paria vahvistusta. KalPa heikkeni viime kaudesta paljon, mutta hyvän CHL-alun jälkeen Liigasda peli on ollut katastrofaalista ja sijoitus toiseksi viimeinen. Antaako omistaja Sami Kapanen valmentaja-Kapaselle jopa potkut?

Erityismaininnan kauden alusta mainitsee SaiPa. Alku enteili katastrofikautta, mutta Tero Lehterä sai joukkueen kääntämään trendinsä useamman pelin voittoputkeen ja sijoituskin on hyvä.

Alun floppi on TPS:n yleisö – joukkue pelaa hyvin ja voittaa, mutta hallil oo juur kettään. Herätys turkulaiset!